sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Yhteistyöllä koko ikäluokalle mahdollisuus



Yhteistyöllä koko ikäluokalle mahdollisuus
(julkaistu Keskisuomalaisen mielipide-sivuilla 25.2.2017)

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ja Jyväskylän kaupunki tekivät selvityksen lukiokoulutuksen kuluista ja opetuksen resursoinnista.Raportti julkistettiin tällä viikolla. Vaikka vertailu eri kaupunkeihin ei ole ongelmatonta kustannusten kohdentamisten osalta, huoli on noussut opetusryhmien koosta ja kurssimääristä.

Raportissa todetaan lukiokoulutuksen rahoituksen tarpeesta yhtä aikaa toteutuvan organisaatiouudistuksen kanssa. Positiivista raportissa on myös, että Jyväskylän koulutuskuntayhtymä pystyy toteuttamaan toisen asteen koulutuksessa koko ikäluokka haltuun -ajatusta menestyksekkäästi.

Vantaan ja Lahden kaupungit järjestävät lukiokoulutuksen valtionosuudella. Miten lukion resurssit kohdentuisivat Jyväskylässäkin enemmän oppijoihin ja opetukseen? Tarvitaanko lisäresursointia ja mistä se olisi otettavissa?

Onko toisen asteen yhteistyötä vielä mahdollista tiivistää oppijoiden näkökulmasta? Mikä on reilu etenemistapa koko ikäluokka huomioiden? Miten hyviä innovaatioita ja koulutuskuntayhtymässä tehtyä kehittämistyötä voidaan viedä eteenpäin?

Mitä valmiuksia tulevaisuus nuorilta edellyttää? Lukio on noussut nyt keskusteluissa keskiöön. Ei ole syytä unohtaa ammatillista koulutusta ja tulevaa reformia. Eikä etenkään perusopetusta, oppilaiden ohjausta ja riittäviä kuraattori- ja psykologipalveluita.

Hyvä opinpolku ja oppimisen edellytykset alkavat jo toimivasta varhaiskasvatuksesta. Kodin ja koulun yhteistyö, opintojen ohjaus ja laatu nousevat yhä enemmän keskiöön.
Päätöksiä tehtäneen jo keväällä ja viimeistään talousarvion teon yhteydessä.

Olen toiveikas, että myös Edufutura-yhteistyöllä, eri koulutusasteiden välisellä strategisella kumppanuudella, meillä on mahdollisuuksia tukea osaltaan paremmin erilaisia opinpolkuja jatko-opintoihin. Yhteistyöllä voimme vastata myös valtakunnallisiin muutoksiin.

Pauliina Holm
kuntavaaliehdokas (kok.)
kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen
Jyväskylä

Ei kommentteja: